Päivän Byrokraatille

Tänään laitoin alla olevan kommentin Päivän Byrokraatti -sivulle. Asia liittyy amerikkalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan, josta kiinnostuin Yhdysvaltojen presidentinvaalikamppailun uutisointia seuratessani.

Päivän Byrokraatin käsitys amerikkalaisesta maahanmuutosta on kovasti vanhentunut. Yhdysvaltoihin kohdistunut maahanmuutto tuli 1960-luvulle asti lähinnä Euroopasta. Siihen asti maahanmuuttoa saattoi perustella taloudellisesti hyödyllisenä. Tulijat työllistyivät suunnilleen saman tien ja alkoivat maksaa yhteiskunnalle verovaroja enemmän kuin niitä kuluttivat.

Sen jälkeen demokraattinen puolue sai lainsäädännöllisillä manöövereillä aikaan tilanteen, jossa nykyisin Yhdysvallat hyväksyy lähinnä kehitysmaista tulevat maahanmuuttajat. Ja vaalikampanjan aikana nähtiin, että varsinkin demokraattisen puolueen edustajat mielellään hyväksyvät jopa laittomatkin maahanmuuttajat, kunhan he tulevat kolmannen maailman maista.

Nämä uudet tulijat aiheuttavat yhteiskunnalle paljon enemmän kustannuksia kuin hyötyjä. Vaikka jotkut työnantajat hyötyvät halvasta työvoimasta, halpa työvoima aiheuttaa moninkertaiset kustannukset yhteiskunnalle verrattuna heidän maksamiinsa veroihin nähden: terveydenhuolto, lasten koulutus, poliisi, vankilat, yms. Lisäksi nykyinen maahanmuutto syrjäyttää Amerikan omia pienituloisia työntekijöitä työmarkkinoilta. ”What the hell yuo have to lose”, kysyi Trump muistuttaen, että uudet tulijat – lailliset ja laittomat – vievät mahdollisuuksia juuri mustilta.

Demokraattien kannalta nykyinen ”värillinen” maahanmuutto on kannattavaa. Noin kahdeksan maahanmuuttajaa kymmenestä kannattaa kaikissa vaaleissa demokraatteja. Tällä on poliittisen kamppailun kannalta iso merkitys, koska konservatiivit ovat voittaneet enemmistön valkoisten äänistä kaikissa presidentinvaaleissa vuodesta 1948 alkaen.

Tällä hetkellä Yhdysvaltojen suurimmissa kaupungeissa demokraatit käyvät kamppailua ns. sanctuary city asemasta. Nämä kaupungit ovat päättäneet, että viranomaiset eivät saa asettaa laitonta maahanmuuttajaa syytteeseen vain sillä perusteella, että hän on maassa laittomasti. Eivätkä viranomaiset saa edes kysyä kaupunkilaisen maassaolon perustetta, kansalaisuutta yms. Jos Trump alkaa siirtää laittomia maahanmuuttajia rajan yli Meksikoon, merkinnee se myös muutosta näiden turvakaupunkien asemaan.

Monien hyvätuloisten amerikkalaisten kannalta maahanmuuttajat ovat hyödyllisiä, koska tarjoavat edullisia palveluja. Onhan mukavaa kun tavallinen toimittaja, arkkitehti tai juristi voi palkata kotiinsa kaksi ja kolmekin apulaista huolehtimaan siivouksesta, pyykinpesusta ja muusta ikävästä. Siinä varmaan tuntee itsensä tärkeäksi – ja ehkäpä vielä jonkinlaiseksi hyväntekijäksikin. Vaikka osa halpatyövoiman palkasta tosiasiassa jääkin yhteiskunnan maksettavaksi.

Lakisääteisesti köyhtyvät tulonsaajat

Joitakin vuosia sitten yli 9-kymppinen sukulaismies otti puheeksi taitetun indeksin. Hän oli voimakkaasti sitä mieltä, että ns. taitettu indeksi oli viritetty näivettämään eläkkeet olemattomiksi. Vanhan ja suhteellisen varakkaan miehen vimma asiassa tuntui yllättävältä ja vähän huvittavaltakin. Keskustelimme asiasta pitkään ja lopulta sain hänet uskomaan, että eläkkeiden reaalinen ostovoima ei laske ainakaan taitetun indeksin vuoksi. Taitettu indeksi merkitsee kyllä sitä, että eläkkeiden ostovoima nousee paljon hitaammin kuin palkkojen. Ja siinä suhteessa eläkeläisten tilannetta tosiaan heikennettiin 90-luvulla, kun nykyinen eläkeindeksi tuli ns. puoliväli-indeksin tilalle.

Taitetussa indeksissä maksussa olevia työeläkkeitä korotetaan vuosittain niin, että niiden reaalinen ostovoima kasvaa viidesosalla palkkojen reaalisen ostovoiman kasvusta.

Viime viikolla sitten uutisoitiin uudesta kansalaisaloitteesta, joka jätettiin Eduskunnan puhemiehelle: aloite vaatii työeläkeindeksin palauttamista palkkatasoindeksiksi. Aloitteessa viitataan työeläkejärjestelmän alkuun 1960-luvulla, jolloin ansiotasoindeksistä tehtiin sellaisenaan myös työeläkeindeksi.

Kimmo Kiljunen, joka on keskeisesti ollut kansalaisaloitteen takana, sanoo eläkkeensaajien olevan ainoa tulonsaajaryhmä valtakunnassa, joka köyhtyy lakisääteisesti. Puhe köyhtymisestä on tässä yhteydessä provosoivaa. Lakisääteisestihän maassa pikemminkin taataan se, että työeläkettä saavien kansalaisten reaalitulot nousevat vuosittain aina, kun ansiotulotkin nousevat reaalisesti.

Kiljunen entisenä sosialidemokraattien kansanedustajana asettaa puoluetoverinsa hankalaan asemaan. Antti Rinnettä haastateltiin uutislähetyksessä ja hän vastusteli kansalaisaloitetta selittämällä, että vaadittu indeksiuudistus johtaisi päin vastoin siihen, että pientä eläkettä saavien asema vain heikkenisi. Suhteellisesti.

Seuraavan päivän lehtihaastatteluun Rinne oli ehtinyt hioa vastaustaan seuraavaan muotoon: "Sdp:n tavoitteena on, että kansaneläkeläisten ja pientä työeläkettä saavien ostovoimaa parannetaan. Tämä kansalaisaloite ei sitä tee parhaalla mahdollisella tavalla."

Politiikkojen puhuessa vastuu on kuuntelijalla. Rinne kyllä selvästikin ymmärtää, että kansalaisaloite on epärealistinen, mutta ei uskalla sanoa sitä. Tietäessään miten kiihkeästi asiaan suhtaudutaan eläkeläisäänestäjien joukossa, hän ratkaisee asian hämäyksellä ja on lupaavinaan etsiä parhaan mahdollisen tavan korottaa eläkeläisten ostovoimaa. Gallupien ykkössijaa ei parane sössiä.

Toverien Kiljunen ja Rinne työeläkelogiikan soveltaminen pienipalkkaisten alojen työehtoneuvotteluissa johtaisi palkankorotuksista kieltäytymiseen ellei yhteisymmärrystä saavutettaisi senttimääräisistä korotuksista. Prosenttikorotuksethan olisivat Kiljusta mukaillen pienipalkkaisten työntekijöiden työehtosopimukseen perustuvaa köyhdyttämistä.

Sen paremmin Kiljusesta kuin Rinteestäkään ei näytä olevan tarpeellista viitata Eläketurvakeskuksen laskelmiin, joiden perusteella eläkevarat loppuvat 2060-luvulla, jos ansiotasoindeksistä tehtäisiin eläkeindeksi. Kun kansalaisaloite tulee eduskuntaan, ei lopputuloksesta ole epävarmuutta. Mikään vastuuntuntoinen taho ei palauta ansiotasoindeksiä eläkeindeksiksi. Tärkeätä silti olisi, että eduskuntakeskustelu toisi myös eläkeläisten ulottuville sellaista tietoa, joka avulla poliittisten helppoheikkien puheet asettuisivat oikeaan arvoonsa.

Ruotsiko asuntokuplii ?

Eilisessä Kauppalehdessä oli jälleen kirjoitus Ruotsin asuntokuplasta. Kirjoituksen taustana oli Euroopan järjestelmäriskikomitean (ESRB) antamat varoitukset kahdeksalle EU-maalle. Ruotsia tukistettiin asuntovelkojen ennennäkemättömästä määrästä, johon ultramatalat lainakorot ovat johtaneet.

Aiemmin kirjoitin tässä blogissa, että ns. asuntokupla sanan aidossa merkityksessä edellyttäisi hintojen nousua ilman taustalla olevaa reaalitalouteen pohjautuvaa perustetta. Matalat korot voivat aiheuttaa asuntojen spekulatiivista kysyntää, mutta onko Ruotsissa kysymys asuntojen spekulatiivisesta kysynnästä?

On kiinnostavaa, että Ruotsin asuntomarkkinoiden hinnanmuodostuksesta puhuttaessa en ole kertaakaan huomannut ainoatakaan viittausta markkinoilla vallitsevaan tilanteeseen. Nimittäin maassa, johon parhaimmillaan ilmestyy vuosittain vähintään kymmeniä tuhansia uusia maahanmuuttajia ja pahimmillaan satakin tuhatta, muuttoliikkeellä on varmasti tekemistä asuntojen kysynnän ja hinnanmuodostuksen kanssa. Kun markkinoilla vallitsee asuntojen kasvaneeseen tarpeeseen perustuva ylikysyntä, hintojen nousua ei voi välttää. Se, että EU on toimillaan aikaansaanut nähdyn kansainvaelluksen ja EKP omilla toimillaan jopa negatiiviset viitekorot, ei todellakaan ole ruotsalaisten vika. Ja se, että ESRB nyt moittii Ruotsia asuntomarkkinoiden tilanteesta, joka hyvin pitkälle on seurausta Unionin omasta toiminnasta, osoittaa miten hämmennyksissä Eurooppa parhaillaan on.

Oli hupaisaa, että eilisessä Kauppalehdessä oli toinenkin Ruotsin asuntomarkkinoiden tilaa käsittelevä artikkeli: Handelsbanken ei näe Tukholmassa hintakuplaa. Siinä konsernijohtaja Anders Bouvin toteaa, että "Handelsbankenin näkökulmasta emme ole huolissamme Tukholman asuntomarkkinoiden tilanteesta. Olemme hyvin tyytyväisiä lainasalkkuumme. Emme lainoita asiakkaita, joiden maksukykyyn emme luota."

ESRB raportti on varmaankin löytänyt systeemiriskin jäljille. Sellainen muhii monen maallikonkin mielestä Euroopassa. Mahdollinen asuntomarkkinoiden hintaromahdus ei kuitenkaan ole järjestelmäriskin syy vaan pikemminkin sen seuraus. Sen vuoksi näyttääkin loogiselta, että ESRB, jonka hallitusta Mario Draghi johtaa, yrittää jo ennakolta pelata tulevan kriisin mustapekka mahdollisimman kauas Frankfurtista.

Ristipaineita

Presidenttiehdokas Trumpin yhtenä hyökkäyskohteena oli poliittisesti korrekti puhe. Hänen mielestään on naurettavaa, että esimerkiksi hyvän joulun toivotuksesta on tullut poliittisesti epäkorrektia puhetta.

Tämän päivän Mailin verkkojulkaisussa kerrotaan Englannin pääministerin kannanotosta. Siinä vaaditaan, että kristittyjen tulee voida juhlia uskonsa juhlapäiviä vapaasti ja ilman pelkoa. Aiheen vaatimukselle antoi tasa-arvokomitean raportti (Equality and Human Rights Commission). Raportti kertoo, että erilaiset organisaatiot ovat alkaneet vältellä joulu-sanan käyttöä erilaisissa tervehdyksissä.

Kirjoitusta lukiessa tuli mieleen uutinen muutaman päivän takaa. Siinä kerrottiin saksalaisessa pikkukaupungissa sijaitsevasta kaupasta, joka oli poistanut joulukoristeet myynnistä. Kauppias oli perustellut asiaa sanomalla kaupan muuttuneen muslimikaupaksi, kun kaksi kolmasosaa kaupungin väestöstä oli muslimitaustaisia.

Englannissa monet julkiset laitokset ovat kehottaneet korvaamaan joulutervehdyksen esimerkiksi ilmaisuilla ’Season’s Greetings’ tai  ’Winterval’.

Valkoisen Talon verkkosivuilla ei tietenkään puhuta joulusta. Sen sijaan puhutaan juhlapäivistä ja juhlapäivien koristeluista. Pienenä kauneusvirheenä on joulukuusi. Ilmeisesti pelkkä puusta tai kuusesta puhuminen kuulostaisi poliittisesti korrektinkin korvissa liian puisevalta. Näin ollen Valkoisessa Talossakin juhlapäivien koristeluun kuuluu myös joulukuusen koristelu.

Yhteiskunnan saattaminen poliittisesti korrektille kannalla näyttää tapahtuvan erilaisten organisaatioiden kautta: ensin julkisen vallan ja vapaan kansalaistoiminnan piirissä toimivien organisaatioiden ja seuraavassa vaiheessa kaupallisten organisaatioiden. Poliittisessa korrektiudessa on tietenkin kyse länsimaisuuteen liittyvien piirteiden häivyttämisestä. Ensimmäiseksi tulilinjalla on kristinuskon edellyttämä käyttäytyminen ja symbolit.

Mainitussa EHRC:n raportissa kerrottiin British Airwaysin matkustamohenkilökuntaan kuuluneesta henkilöstä, joka oli erotettu, koska tämä oli kieltäytynyt poistamasta kaulallaan ketjussa riippuvaa ristiä.

Valkoihoinen länsimainen ihminen voi olla poliittisesti korrekti vain näkemällä kaikkialla maanmiestensä ja –naistensa väärämielisyyttä ja vaatimalla asiaan pikaista korjausta. Myös kannattaa opetella puhumaan rakenteisiin sisältyvästä rasismista. Toimintatapana tekopyhyys on toimiva apuväline, kun pyrkii poliittisen korrektiuden mestariksi. Esimerkiksi hurskastelu Trumpin rasismilla on hyvä ensiaskel. Varmemmaksi vakuudeksi voi tunnustautua feministiksi.

Hard Rock Hallelujah

Donald Trumpin valinta seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi sai erilaiset asiantuntijat ja median raivoon. Julkisuudessa oli rakennettu mielikuva rasistisesta ja seksistisestä miljardööristä, narsistisesta kylähullusta, jonka vauraus perustui suunnilleen samanlaisiin ominaisuuksiin kuin Uuno lottovoittajan.

Kuvan loi amerikkalainen media, joka päätti upottaa ehdokas Trumpin alkuunsa. New York Timesin ja muun ns. amerikkalaisen laatulehdistön kampanjaan yhtyi suomalainen media saumattomasti. Pirkko Pöntisen pää ilmestyi ilta illan jälkeen tv-ruutuun ällistelemään republikaaniehdokkaan mielenmataluutta ja asiantuntemattomuutta. Sama tilanne oli MTV:ssä, Helsingin Sanomissa jne. Joka ikiselle suomalaisellekin toimittajalle oli kunnia-asiana ilmaista inhoa mokomaa moukkaa kohtaan.

Muutaman vuoden takainen taloustieteen nobelisti Paul Krugman maalaili blogissaan, että maailman talous romahtaa Trumpin valinnan seurauksena. Hän epäili tuhoa lopulliseksi, eikä arvellut talouden toipuvan ikinä! Oma nobelistimme Bengt Holmström yrittää kompata kollegansa näkemystä, vaikka äänessä on jo erotettavissa pientä epävarmuutta.

Sen sijaan tämän päivän Kauppalehti ei epäröi eikä odota maailmanloppua. Heti aamutuimaan se kirjoittaa, että "Kaikki New Yorkin pörssin pääindeksit nousivat maanantaina ennätyslukemiinsa, kun markkinatunnelmat jatkuivat toiveikkaina, että Yhdysvaltain vastavalittu presidentti Donald Trump vauhdittaa maan talouskasvua."

Markkinatunnelmaa kuvataan seuraavasti: “Ilmassa on optimismia, että Trump vauhdittaa talouskasvua todennäköisesti nopeammin, kuin Clinton (Hillary Clinton) olisi vauhdittanut, sijoitusjohtaja Terry Morris BB&T Institutional Investment Advisorsilta kommentoi Bloombergille."

Joko alkaisi median olla aika katsoa peiliin. Ja asiantuntijoiden.

Onko Trumpin pelko viisauden alku

Katsoin äsken televisiosta Pressiklubin. Ohjelman päätteeksi Stiller kysyi keskustelijoilta, mitä he ajattelevat ensimmäiseksi keskiviikkona, jos Trumpista tulee presidentti. Vastaukset tuntuivat ennakoivan jonkinasteista yhteiskunnan romahtamista täällä pohjan perukoillakin. Hämmästyttävää.

Nyt kun vaalit ovat ovella, on niiden käsittely oudosti muuttunut uutisten sivuasiaksi. Maanantaina kävin kaupungilla lukusalissa varta vasten katsomassa, mitä Hesari kertoo vaalikampanjasta sen jälkeen, kun tilanne gallupien mukaan oli dramaattisesti tasoittunut Hillary Clintonin sähköpostitutkinnan alettua uudelleen. Yllätyksekseni lehdessä ei ollut vaaleista sanaakaan.

Olen alkanut epäillä median kykyä ylipäätään raportoida vaaleja asianmukaisesti. Huolella on kyllä selvitetty Trumpin kourimispuheet ja kommentoinnit meksikolaisista. Sähköpostitutkinnan merkitys tai Clintonin säätiön rahankeruu on sen sijaan raportoitu niin löyhästi, että harva varmaan ymmärtää miten vakavista asioista niissä on kysymys. Clintonien korruptoituneisuus ei suomalaisessa keskustelussa esiinny minkäänlaisena ongelmana. Kun Clintonit perustivat hyväntekeväisyyttä harjoittavan säätiön, sen pyörittäminen on hyödyttänyt ennen kaikkea Clintoneja itseään noin neljännesmiljardilla taalalla.

Scientologian perustajan L. Ron Hubbardin sanoi tiettävästi, että jos haluaa rikastua, kannattaa perustaa uskonto. Niinhän hän sitten tekikin ja rikastui. Clintonit taas ovat hoksanneet, että hyväntekeväisyyttä harjoittava säätiö ajaa saman asian.

Hillaryn pätevyyttä arvostetaan kovasti, mutta eikö pätevän ehdokkaan tulisi tarjota joku toteutettavaksi tarkoitettu poliittinen ohjelma äänestäjille. Toisin kuin eilen Charly Salonius-Pasternak väitti televisiossa, että Trumpilla on yksityiskohtainen ohjelma siitä, minkälaista politiikkaa hän tulee presidenttinä toteuttamaan. Hilary Clintonin ohjelma on pelkkä motto "Stronger together".

Vaikka Clinton todennäköisesti voittaakin vaalin, Trumpin kampanjointi tulee epäilemättä monella tavalla vaikuttamaan amerikkalaiseen politiikkaan. Ja itse uskon, että vaikutus on tervehdyttävä. Yhtenä esimerkkinä otsikko tämän päivän TS:ssä: "Yhdysvallat ripitti liittolaisiaan puolustusrahojen pihistelystä".

Korrekti asuntokupla

Tänään oli Turun Sanomissa pieni uutinen otsikolla Tukholman asuntojen hinnat uuteen ennätykseen. Siinä kerrottiin, että kaupungin keskusta-alueella asuntojen keskimääräinen neliöhinta on nyt 9 400 euroa. Pelkästään syyskuun aikana hintojen nousun kerrotaan olleen kolme prosenttia ja Södermalmilla, jossa joskus itsekin asustelin ainakin kahdessa osoitteessa, nousuvauhdiksi ilmoitettiin viisi prosenttia.

Kaupunki tuli tutuksi 80-luvulla, kun monien muiden turkulaisopiskelijoiden tavoin olin kesät töissä (ja joskus talvenkin) Tukholmassa. Asuntoasian hoitamisen helppous ja vuokrien edullisuus ihmetyttivät aina.

Helsingin Sanomat kirjoittaa asiaa koskevassa uutisessaan asuntokuplasta, että "Jos asuntojen hinnat kääntyvät laskuun, niiden vakuusarvot eivät riitä kattamaan lainoja ja seurauksena voi pahimmillaan olla pakkomyyntien aalto, joka romahduttaa asuntomarkkinat."
Jo helmikuussa suomalaiset pankkimiehet kiinnittivät huomiota asiaan. Esimerkiksi toimitusjohtaja Ari Pauna Hypoteekkiyhdistyksestä arveli, että " Ruotsin asuntokuplan puhkeaminen voisi rantautua myös Suomeen, sillä pohjoismaiset asunto- ja pankkimarkkinat ovat kytköksissä toisiinsa."

Hintakuplan käsite ei taloustieteessä ole ihan yksiselitteinen. Asuntojen hintojen pitkään jatkunutta nousutrendiä Ruotsissa ei kuitenkaan voi kutsua hintakuplaksi missään järkevässä mielessä. Se edellyttäisi, että hinnat nousisivat niihin kohdistuvien odotusten perusteella eikä talouden fundamenteista johdettavista syistä. Ruotsin tapauksessa talouden fundamenttien vaikutus näkyy kuitenkin helposti. Nimittäin valtava asuntopula. Hinta aikaansaa tasapainon kysynnän ja tarjonnan välillä. Mitä vähemmän asuntoja on tarjolla kysyntään nähden, sitä korkeammaksi hinta nousee. Näin kuuluukin olla.

Tällä ei ole kuplatalouden kanssa mitään tekemistä. Kun viime vuonna tulleiden yli 100 000 tulijan jatkoksi tänä vuonnakin Ruotsiin tullee 20 000 - 30 000 tulijaa, sillä on seurauksensa.

Kaksi vuotta sitten Fredrik Reinfeldtin katsoi lentokoneen ikkunasta, ja kertoi nähneensä, että Ruotsissa on loputtomasti peltoja ja metsiä, tilaa maahantulijoiden tulla. Vastaavasti Merkel toivotti kaikki tervetulleiksi Saksaan. Olen ihmetellyt, eikö maan taloustietelijöistä löydy ainoatakaan, jolla olisi edes hetken rohkeutta olla tiedemies ja sanoa, että resursseilla on rajansa. Ruotsin tapauksessa tämä tarkoittaa: asuntojen hinnat eivät tule romahtamaan, kuplaa ei ole. Puhumattakaan, että Ruotsin asuntomarkkinat syöksisivät vielä Suomenkin asuntomarkkinat perikatoon.

Suvaitsevaisuus piirtää korrektille puheelle ahtaat rajat. Saas nähdä kenestä tulee ja koska tämän uususkonnon Kopernikus kansantaloustieteessä.

Ajat muuttuvat

Olin ajatellut kirjoittaa rasismi-kortin käytöstä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kävi kuitenkin niin, että tämän illan uutistarjontaa seuratessani tuli mieleen epäilys, että ovatkohan julkisen keskustelun säännöt sittenkin muuttumassa. Onko nyt tullut mahdolliseksi esittää ajatuksia ja näkemyksiä, joita vielä tovi sitten olisi pidetty rasistisena vihapuheena.

Ensin Ylen kuuden uutisissa kerrottiin, että odotettu ulkomaalaisten tekemien raiskausten piikki jäikin kesällä tulematta. Kerrottiin tilastotietoja ja haastateltiin poliisia, joka vakuutti, että kevään ja kesän aikana vältyttiin viime syksyn kaltaisilta tapahtumilta. Kuulema joukkoraiskauksiakaan ei ollut kuubalaisten lentopalloilijoiden tapausta lukuun ottamatta ollenkaan. Jotenkin tällaisen asian ja odotuksen kertominen Ylen uutisissa tuntui uskomattomalta. Olisin pikemminkin odottanut uutista, jossa joku tutkija olisi kiistänyt puheet maahanmuuttajien seksuaalirikoksista väärinkäsittämisenä tms.

Juuri kun olin jotenkin toipunut edellisestä, alkoivat Seitsemän Uutiset. Aiheena oli Kiky-sopimuksen viimeiset vaiheet ja hallituksen työllistämistavoitteen toteutuminen. Asiassa haastateltiin Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälää, jolta toimittaja kysyi: "mitä ajattelette matalapalkkamarkkinoista ?" Tähän Vihriälä vastasi lähes sanatarkasti, että osalla työvoimasta, esimerkiksi maahanmuuttajilla, työn tuottavuus on niin pieni, että normaalien työehtosopimusten mukaisilla palkoilla he eivät kerta kaikkiaan työllisty lainkaan.

Jäin miettimään, että kun tähän asti on esitelty jokainen kynnelle kykenevä rajanylittäjä Suomen talouden pelastajana, niin miten suomalainen suvaitsevainen tästä eteen päin perustelee maahanmuuton, kun muuttaja onkin muuttunut taakaksi.

Trump lannistaa vastustajansa

Jossain kesäkuun Talouselämä-lehden kannessa oli teksti "Donald Trump lannisti republikaani Matti Apusen". Sittemmin näyttää monet muutkin masentuneen Trumpin voittokulusta. Ja aika harva osaa antaa mitään järkevää selitystä tapahtuneelle. Useimmat hävinneitä kannattaneista ja myös Clintonin kannattajista osaavat vain puhua vihapuheesta ja tölvimisestä Trumpin menestyksen selityksenä. Selitys ei kuitenkaan vakuuta ainakaan minua.

Apunen analysoi Trumpin menestystä älykkäästi, vaikka osittain sortuu samaan ylimielisyyteen kuin esimerkiksi suomalainen media. Hänen analyysinsa ei varmaankaan koske pelkästään amerikkalaista keskiluokkaa, kun hän kirjoittaa:

 "  Keski- ja pienituloiset ihmiset tuntevat, että poliittinen järjestelmä on jättänyt heidät heitteille, ilman turvaa. Tälle joukolle maahanmuutto ei ole vain kansantaloudellinen ongelma, vaan todellinen kysymys, joka vaikuttaa suoraan heidän työpaikkoihinsa, palkkoihinsa, terveydenhuoltoonsa ja lastensa kouluihin.

He sanovat, että eliitti ei ole ottanut vakavasti  heidän pelkojaan, koska sen ei tarvitse. Yhteiskunnan yläkerroksessa on edelleen tarjolla hyvin palkattuja töitä, eliitin ei tarvitse jonottaa kun julkiset terveydenhuoltopalvelut ruuhkaantuvat..."

Trump oli ainoa republikaanien esivaaliehdokas, joka tajusi, että köyhtyvää keskiluokkaa, jonka työtkin uhkaavat karata vieraisiin maihin, ei kannusteta perinteisillä konservatiivien opinkappaleilla. Hän lupasi lisää työtä ja laskea verotusta. Mutta hän ei puhunut tulonsiirtojen ja sosiaalietuuksien leikkauksista. Ja kun Trump selitti keskiluokan ahdingon väärin toteutetulla vapaakaupalla, kansa alkoi uskoa häntä. Ja miksei olisi, kun kerrankin joku näytti olevan kiinnostunut korjaamaan tavallisen amerikkalaisen ahdinkoa.

Näinä päivinä demokraattien kerma puhuu Hillary Clintonia presidentiksi Philadelphiassa. Donald Trumpia vastaan on hyökätty ja sanottu hänen olevan negatiivinen ja Amerikan suurenmoinen jo valmiiksi. Hillaryn puhe on vielä kuulematta, mutta enpä usko että unelmahöttö puree kansaan, josta 70 prosenttia katsoo asioiden kehittyvän huonoon suuntaan.

Itseäni Yhdysvaltojen presidentinvaaliin yhteydessä on ihmetyttänyt, katsooko YLE olevansa jonkinlainen osapuoli vaaleissa. Ihmettelen, mitä täkäläinen media sitten tekee, kun Trump on presidentti. Unohdetaanko puheet rääväsuisuudesta, asiantuntemattomuuksista, epärehellisyydestä ja mitä kaikkea punaviherkupla hänestä nyt keksiikään kertoa ennen kuin lopulta ymmärtää, että Hilary jäi ruikuttamaan rannalle.

Nimittäin olisin jo valmis lyömään aika paljon vetoa, että Trump voittaa tulevan vaalin. Siksi mediankin kannattaisi alkaa paneutua tilanteeseen ja unohtaa kaikenlaiset horinat luonnevikaisuudesta ja ties mistä.

Pitkä kuuma kesä

Kesäkuusta tuli ikimuistettava. Sillä kukapa olisi uskonut, että Iso-Britannia todellakin valitsee Brexitin. Vaikka mahdollisuus lähtöpäätökseen tuntui olevan, median myllytyksessä monikaan ei varmaan olisi uskaltanut panna rahojaan likoon sen puolesta.

Nyt heinäkuussa republikaanien ja demokraattien konventtien välissä Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjaa käydään jo kovilla kierroksilla ja taas medialla on tärkeänä työnä kätilöidä oikea vaalitulos. Iso-Britannian pettymyksen ei anneta masentaa vaan nyt sanan säilät säihkyvät Yhdysvaltojen puolesta. Niinpä Ylen sivuilla oli tänään haastateltu Trumpin kampanjassa mukana olevaa suomalaista. Kummallisessa haastattelussa haastateltava vastaili toimittajan kysymyksiin. Minkä jälkeen toimittaja kommentoi vastausta ja kertoi samalla, mikä olisi ollut oikea vastaus. En tiedä, mitä kyseinen haastateltu mahtoi ajatella lopputuloksesta, jossa hänen sanansa toimivat jonkinlaisena tekosyynä kertoa lukijalle, miten tyhjää kaikki presidenttiehdokas Trumpin puhe onkaan.

Vähän toisentyyppinen artikkeli oli tänään The New York Timessa. Feisal G. Mohamed kirjoitti pitkän, oppineen selvityksen siitä, miten Trumpin puheiden aatteelliset juuret löytyvät Carl Schmitt´n yhteiskunnallisesta ajattelusta. Tämän ajattelun kulmakivenä on kansallisvaltio, ja nykyajan amerikkalaiselle liberaalille kansallismielisyys ja kansallissosialismi ovat suunnilleen yksi ja sama asia, kuten suomalaiselle suvakille ainakin. Niinpä ei sitten ollut edes yllätys, kun kirjoituksen loppupuolella paljastettiin Schmittin liittyneen Natsi-puolueeseen 1933. Oli hyväkäs vielä sodan jälkeenkin kuulema kieltäytynyt "to submit to denazification".

En tiedä liittyykö ikääntymiseen, mutta nykyään haaveilee kanavasta, jossa vain raportoitaisiin maailmanmenoa ja jätettäisiin johtopäätösten tekeminen kuulijoille. Välillä tuntuu, että osa median valistustyötä on jättää raportoimatta olennaista ja kommentoida epäolennaista. Näinä aikoina olisi esimerkiksi luullut, että republikaanien kokouksen päätöspäivässä oli kiinnostanut Peter Thielin puheenvuoro. Tai Trumpin suhde seksuaalivähemmistöjen kanssa. Enpä kuitenkaan huomannut mitään merkkejä näistä. Sellainen huomio olisi varmaankin tehnyt särön politrukkien tiedotuslinjaan.

Naisten kuritus ja äänioikeus

Tänään oli eduskunnassa naisten äänioikeuden 110-vuotis juhlaistunto. Naisasialiikkeellä on kiistatta ollut suuri ansio naisten yhteiskunnallisen aseman kohentamisessa.

Jossain vaiheessa liike on kuitenkin joutunut pahemman kerran hukkaan. Feminisminä siitä on tullut jonkinlainen epä-älyllisyyden muoto. Se on katkera ja hyökkäävä ideologia, joka tekee parhaansa synnyttääkseen itseensä kohdistuvaa vihaa. Liikkeeseen kohdistuvasta vihasta on feminismille hyötyä, minkä vuoksi se sitä pyrkii tuottamaan. Sen vuoksi teen valkoisena heteromiehenä parhaimmin, kun nauran sille.

Feminismi ei ole vuosikymmeniin ollut mikään naisasiainliike. Feministit ovat kaapanneet naisasialiikkeen vähän samaan tapaan kuin taistolaiset aikanaan pyrkivät valtaamaan työväenliikkeen.
Tämän kaappauksen myötä meillä on yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden mielipiteet ja puheet ovat tyhmyydessään melkein viihdyttäviä. Esimerkiksi joku Tiina Rosenberg, jota kuunnellessa ei todellakaan tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

Joitakin päiviä sitten maailmalle levisi uutinen, jonka mukaan Pakistanin Islamilaisen ideologian neuvoston johtaja Mohammad Khan Sherani on ehdottanut, että aviomiehelle annettaan laissa oikeus tarpeen vaatiessa lyödä vaimoaan kevyesti. Ja jotta kuritus osataan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, neuvosto ohjeistaa, että pään alueelle kohdistuneisiin iskuihin ei käytettäisi kättä pidempää ja että iskut eivät osuisi silmien tai nenän alueelle. Myöskään luiden murtaminen, erilaisten haavojen, naarmujen tai mustelmien tuottaminen ei ole suotavaa.

Koska uutinen levisi näkyvästi useiden medioiden välityksessä, jäin odottamaan, onkohan feministeillä asiassa mitään lausuttavaa. Kuuluisiko esimerkiksi Katju Aron sanoa jotakin muslimivaimojen puolustukseksi?  Ilmeisesti ei kuulu.

Minkälaisissa tilanteissa naisen kurittaminen on sitten paikallaan? Tämän päiväisten Turun Sanomien mukaan mainitun Islamilaisen Neuvoston mielestä naista pitäisi saada piestä, jos tämä esimerkiksi kieltäytyy seksistä, puhuu liian lujaa tai pukeutuu vastoin miehensä mieltymyksiä.

Aina valpas Anas Hajjar sen sijaan oli kommentoinut uutista. Ajjar, joka on vaatinut islamilaisen lain aseman vahvistamista Suomessa, rauhoitteli lukijoita toteamalla, että "meidän esimerkkimme on profeetta, joka ei ole koskaan lyönyt naista. Eli me tiedämme, että on mahdollista toimia perheen sisällä väkivallattomasti."

Jäin miettimään, koskiko tuo Hajjarin todistus myös niitä vuosia, kun profeetan vaimo ei vielä ollut nainen. Nimittäin tätä kautta maahanmuuttajille saadaan ehkä ujutetuksi vielä sekin ajatus, ettei lapsiakaan tule kurittaa.

Kansainvälinen sananvapauden päivä

Eilisessä lehdessä (TS 1.5.2016) päätoimittaja Kari Vainio kirjoitti otsikolla "Nationalismi koettelee sananvapautta". Kirjoituksella alustettiin tänään vietettävää "Maailman lehdistönvapauden ja sananvapauden" päivää. Otsikosta päättelin, että joku Talvisotaa muisteleva monikulttuurikriitikko tai vastaava on taas saamassa päätoimittajan kädestä. Mutta erehdyin.

Kirjoittaja aloittaa toteamalla, että "Suomi on maailman ykkönen, kun puhutaan lehdistön vapaudesta." Tämähän on tietysti järkyttävä toteamus, kun ottaa huomioon, minkälaisia kauhuja suomalaisetkin toimittajat, tutkijat ja yleensä kaikki suvaitsevat ihmiset ovat viime vuosina saaneet kokea ja kärsiä.

Esimerkkinä nationalismin sananvapautta kuristavasta otteesta toimittaja nostaa esille Turkin hallituksen, joka onnistui painostamaan liittokansleri Merkkeliä toimittaja Jan Böhermannin tapauksessa. Böhermanhan käytti sananvapauttaan esittämällä pilkkarunon Erdoganista. Erdoganin vaatimuksesta Merkel katsoi, että toimittajaa voidaan syyttää oikeudessa jonkun keisarikunnan aikaisen säädöksen pohjalta. Liittokansleri piti runoa "tietoisesti harhaanjohtavana". Vaikea sanoa miten satiirikko voisi diktaattoria ivatessaan olla ylipäätään harhaanjohtava. Tarkoitushan oli kaiketi todeta, että kyseinen pääministeri kaikin keinoin vastustaa mm. kaikkea sitä, mihin on tapana viitata puhumalla eurooppalaisista arvoista. Tämä mieshän kiistää jopa armenialaisten kansanmurhan - kaiken muun ohessa.

Jotenkin ajalle tyypillistä, että sama ihminen, joka toisessa yhteydessä puhuu ääni vapisten ja erottelemattomasti ihmisoikeuksien ja ihmisrakkauden puolesta, joutuukin seuraavassa hetkessä kokonaan lurjusten vietäväksi.

Mutta silti päätoimittajan näkemystä voi pitää outona. Eihän Saksan sanavapaus- tai lehdistönvapaustilanne ole pohjimmiltaan seurausta nationalismista. Sen sijaan tapaus osoittaa miten maalle käy, kun se luopuu kansallismielisyydeksi kutsutusta itsekkyydestään.

Jos Saksa (tai EU) olisi suojellut rajansa, tai edes vaatinut, että sen kanssa tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan, mitään nyt koettua ei olisi tapahtunut. Mutta kun hallitsija päätti ryhtyä parantamaan maailmaa oman protestanttisen etiikkansa pohjalta, lopulta hän onkin polviasennossa: ei kiittämässä vaan anomassa. Ei Jumalalta, vaan Erdoganilta. Sovitusta haettaessa ei yhden pilkkarunoilijan oikeudet vaa-assa paina.

Vainion kirjoituksessa sananvapaus on lähinnä lehdistön vapautta päättää mistä puhutaan ja mistä ei. Mainittu kirjoitus päättyy toteamukseen, joka paremmin kuin mikään paljastaa media näkemyksen sananvapaudesta: "Jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä. Tiedotusvälineillä on vastuu niiden jakamiseen. Kaikkea ei tarvitse levittää."

Vaikka en usko osallistuneeni vihapuheisiin, tuon kaltainen näkemys mediasta suodattamassa sitä mistä saa ja ei saa puhua, saa kyllä vihaiseksi. Lehdistö mielestäni liioittelee roolinsa ja yliarvioi edustajiensa resurssit johtaa yhteiskunnallista keskustelua. Ja resurssivajaus on sekä fyysisiä että älyllisiä resursseja. Tähän ajatukseen voi hakea vauhtia katsomalla Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa, joka jo nyt on muuttanut yhteiskunnallisen keskustelun agendaa tavalla, johon median voimin ja resurssein ei olisi kyetty. Melkein naurattaa, kun Trump puhuu mediasta: "they are the most dishonest people in the world".

Vuorokauden vaihduttua nähdään tämän päivän lehdessä (TS) Sanomalehtien Liiton ilmoitus, jonka lopussa monenlaiset lehdistön järjestöt ilmoittavat toimivansa vastuullisen sanankäytön puolesta. Tuokin ilmoitus on epäloogisuudessaan merkillinen:

"  ...
   Toimittajien, tut-
kijoiden ja poliitikko-
jen vainoamista.

   Toisten uhkailua,
henkistä väkivaltaa,
haistattelua.

Mikään näistä ei liity
millään tavalla sanan-
vapauteen.
..."
Jos kerran nämä asiat eivät millään tavalla liity sananvapauteen, niin miksi niillä täytetään ilmoitus, jonka tarkoituksena on juhlistaa "Kansainvälisen sananvapauden päivää".

Pakolaislapsen oikeudet

Monikulttuuri saa päivä päivältä oudompia muotoja. Pertti Rönkän fb-seinällä kerrotaan esimerkiksi tänään, että Europol ilmoittaa yli 10 000 pakolaislapsen katoamisesta kahden viime vuoden aikana. Poliisi pelkää, että ainakin osa lapsista on päätynyt elinkauppiaiden uhreiksi ja seksiorjiksi.

Miten tällaiseen asiaan voi oikein suhtautua? Uutinen ei anna mitään vihjeitä siitä, missä ja millä tavalla nämä katoamiset oikein tapahtuvat. Luopuvatko vanhemmat lapsistaan vapaaehtoisesti maksua vastaan? Vai onko jossakin rikollisliiga, joka varastaa lapset?

Miten on mahdollista, että luotettavaksi ilmoittautunut mediamme ei koe tarvetta tämän ilmiön esille nostamiseen. Rönkön mukaan saksalainen media käsittelee asiaa, mutta omassa aamuisessa "lehtikatsauksessani" en huomannut vastaavia mainintoja suomalaisissa lehdissä. 

Uusi aika

Viikko sitten siirryin työelämän ulkopuolelle. Siirtyminen eläkkeelle tuli itsellenikin vähän yllättäen niin että paljoa en asiaa ollut ennakkoon miettinyt. Viimeisen parin vuoden aikana asia on toki aika ajoin käynyt mielessä. Mutta ehkä ainoa seuraus näistä mietteistä on ollut, että olen jossain määrin kartuttanut kirjahyllyäni teoksilla, joiden jo alun perin tiesin jäävän myöhemmin tutustuttavaksi.

Kuluneina päivinä olen yrittänyt jäsentää päiväni uuteen muottiin. Ainakin kaksi asiaa ovat kuvassa mukana: liikkuminen ja kirjalliset harrastukset. Liikkuminen on jäänyt viime vuosina liian vähälle ja sen virheen aion oikaista kevään myötä. Kirjallisiin harrastuksiin liittyy lukuharrastus. Tässä mielessä – kuten sanottu – olen parin viime vuoden aikana hankkinut kirjoja satunnaisesti ja sitä mukaa, kun olen kiinnostaviin teoksiin törmännyt.

Puhe törmäämisestä tässä yhteydessä on sikäli perusteltu, että jo useita vuosikymmeniä kaikenlaiset kirjakaupat ovat olleet retkikohteita, jonne menen vain näkemään, mitä kiinnostavaa on tarjolla. Useimmiten en tällöin ole etsimässä mitään tiettyä teosta tai yleensäkään tullut paikalle ostaakseni jotakin. Kysymys on enemmänkin virkistäytymisestä suunnilleen samassa mielessä kuin joku käy linturetkellä.

Aikanaan New Yorkissa käydessäni huomasin, että kirjakauppiaat olivat osanneet huomioida tällaisen retkeilyn liikeideoihinsa: myymälöihin oli rakennettu lukunurkkauksia, joissa saattoi paneutua kaupan oleviin hyödykkeisiin perinpohjaisemminkin.

Vaikka kirjakaupoissa kulkeekin ilman ostamistarkoitusta, heräteostokset ovat kuitenkin tavallisia. Viimeaikaisiin hankintoihin ovat sattuneet mm. Antony Beevorin toiseen maailmansotaa liittyvät suomennokset (tietääkseni kaikki), Markku Kuisman paljon kiitelty Venäjä ja Suomen talous, Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Useimmiten nämä herätteet perustuvat johonkin aiemmin näkemääni arvosteluun tai muuhun ennakkotietoon tai käsitykseen teoksesta, kirjailijasta tai joskus esimerkiksi kirjan aiheesta. Näin ollen kirjakaupassa tehty heräteostos tuskin koskaan on aivan satunnainen ja perustelematon.

Kuten näkyy kirjastoni kasvaa kovin historiapainotteisesti. Siitä ei kuitenkaan kannata tehdä sellaista johtopäätöstä, että tulevaisuus ei minua kiinnostaisi. Kyllä se kiinnostaa ja kiinnostaa paljon pitemmälläkin tähtäyksellä kuin oman (ja lyhyeksi jäävän) henkilökohtaisen tulevaisuuteni näkökulmasta.

Viime aikoina olen alkanut ostaa myös e-kirjoja, vaikka jotain kapinaa kirjan sähköistyminen aiheuttaa. On kyllä kätevää hankkia kirja omalla kännykällä tai tabletilla ja saada se heti käyttöönsä. Lukukokemuskin esimerkiksi tabletilla luettaessa on hyvä. Mutta e-kirjojen seurauksena perinteinen kirjakauppa-laitos rappeutuu. Kirjakaupathan ovat muuttumassa tilauskeskuksiksi, jotka kilpailevat lähinnä sillä, monenko päivän odotusajalla kirjan saa käsiinsä.

Palkkatyöstä vapautuva aika ja energia vaatii uudet uomat. Tämä blogi olkoon paikka, johon kerään omat näkökulmani ja kantani yhteiskunnalliseen keskusteluun.