Tänään oli eduskunnassa naisten äänioikeuden 110-vuotis juhlaistunto. Naisasialiikkeellä on kiistatta ollut suuri ansio naisten yhteiskunnallisen aseman kohentamisessa.
Jossain vaiheessa liike on kuitenkin joutunut pahemman kerran hukkaan. Feminisminä siitä on tullut jonkinlainen epä-älyllisyyden muoto. Se on katkera ja hyökkäävä ideologia, joka tekee parhaansa synnyttääkseen itseensä kohdistuvaa vihaa. Liikkeeseen kohdistuvasta vihasta on feminismille hyötyä, minkä vuoksi se sitä pyrkii tuottamaan. Sen vuoksi teen valkoisena heteromiehenä parhaimmin, kun nauran sille.
Feminismi ei ole vuosikymmeniin ollut mikään naisasiainliike. Feministit ovat kaapanneet naisasialiikkeen vähän samaan tapaan kuin taistolaiset aikanaan pyrkivät valtaamaan työväenliikkeen.
Tämän kaappauksen myötä meillä on yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden mielipiteet ja puheet ovat tyhmyydessään melkein viihdyttäviä. Esimerkiksi joku Tiina Rosenberg, jota kuunnellessa ei todellakaan tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.
Joitakin päiviä sitten maailmalle levisi uutinen, jonka mukaan Pakistanin Islamilaisen ideologian neuvoston johtaja Mohammad Khan Sherani on ehdottanut, että aviomiehelle annettaan laissa oikeus tarpeen vaatiessa lyödä vaimoaan kevyesti. Ja jotta kuritus osataan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, neuvosto ohjeistaa, että pään alueelle kohdistuneisiin iskuihin ei käytettäisi kättä pidempää ja että iskut eivät osuisi silmien tai nenän alueelle. Myöskään luiden murtaminen, erilaisten haavojen, naarmujen tai mustelmien tuottaminen ei ole suotavaa.
Koska uutinen levisi näkyvästi useiden medioiden välityksessä, jäin odottamaan, onkohan feministeillä asiassa mitään lausuttavaa. Kuuluisiko esimerkiksi Katju Aron sanoa jotakin muslimivaimojen puolustukseksi? Ilmeisesti ei kuulu.
Minkälaisissa tilanteissa naisen kurittaminen on sitten paikallaan? Tämän päiväisten Turun Sanomien mukaan mainitun Islamilaisen Neuvoston mielestä naista pitäisi saada piestä, jos tämä esimerkiksi kieltäytyy seksistä, puhuu liian lujaa tai pukeutuu vastoin miehensä mieltymyksiä.
Aina valpas Anas Hajjar sen sijaan oli kommentoinut uutista. Ajjar, joka on vaatinut islamilaisen lain aseman vahvistamista Suomessa, rauhoitteli lukijoita toteamalla, että "meidän esimerkkimme on profeetta, joka ei ole koskaan lyönyt naista.
Eli me tiedämme, että on mahdollista toimia perheen sisällä väkivallattomasti."
Jäin miettimään, koskiko tuo Hajjarin todistus myös niitä vuosia, kun profeetan vaimo ei vielä ollut nainen. Nimittäin tätä kautta maahanmuuttajille saadaan ehkä ujutetuksi vielä sekin ajatus, ettei lapsiakaan tule kurittaa.
Kirjoittajan moninaiset ja satunnaiset kiinnostuksen kohteet: kotimaan ja ulkomaiden poliittiset ilmiöt, kansan- ja liiketalous, osake- ja asuntosijoittaminen, historia, luonnontieteet.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
tiistai 3. toukokuuta 2016
Kansainvälinen sananvapauden päivä
Eilisessä lehdessä (TS 1.5.2016) päätoimittaja Kari Vainio kirjoitti otsikolla "Nationalismi koettelee sananvapautta". Kirjoituksella alustettiin tänään vietettävää "Maailman lehdistönvapauden ja sananvapauden" päivää. Otsikosta päättelin, että joku Talvisotaa muisteleva monikulttuurikriitikko tai vastaava on taas saamassa päätoimittajan kädestä. Mutta erehdyin.
Kirjoittaja aloittaa toteamalla, että "Suomi on maailman ykkönen, kun puhutaan lehdistön vapaudesta." Tämähän on tietysti järkyttävä toteamus, kun ottaa huomioon, minkälaisia kauhuja suomalaisetkin toimittajat, tutkijat ja yleensä kaikki suvaitsevat ihmiset ovat viime vuosina saaneet kokea ja kärsiä.
Esimerkkinä nationalismin sananvapautta kuristavasta otteesta toimittaja nostaa esille Turkin hallituksen, joka onnistui painostamaan liittokansleri Merkkeliä toimittaja Jan Böhermannin tapauksessa. Böhermanhan käytti sananvapauttaan esittämällä pilkkarunon Erdoganista. Erdoganin vaatimuksesta Merkel katsoi, että toimittajaa voidaan syyttää oikeudessa jonkun keisarikunnan aikaisen säädöksen pohjalta. Liittokansleri piti runoa "tietoisesti harhaanjohtavana". Vaikea sanoa miten satiirikko voisi diktaattoria ivatessaan olla ylipäätään harhaanjohtava. Tarkoitushan oli kaiketi todeta, että kyseinen pääministeri kaikin keinoin vastustaa mm. kaikkea sitä, mihin on tapana viitata puhumalla eurooppalaisista arvoista. Tämä mieshän kiistää jopa armenialaisten kansanmurhan - kaiken muun ohessa.
Jotenkin ajalle tyypillistä, että sama ihminen, joka toisessa yhteydessä puhuu ääni vapisten ja erottelemattomasti ihmisoikeuksien ja ihmisrakkauden puolesta, joutuukin seuraavassa hetkessä kokonaan lurjusten vietäväksi.
Mutta silti päätoimittajan näkemystä voi pitää outona. Eihän Saksan sanavapaus- tai lehdistönvapaustilanne ole pohjimmiltaan seurausta nationalismista. Sen sijaan tapaus osoittaa miten maalle käy, kun se luopuu kansallismielisyydeksi kutsutusta itsekkyydestään.
Jos Saksa (tai EU) olisi suojellut rajansa, tai edes vaatinut, että sen kanssa tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan, mitään nyt koettua ei olisi tapahtunut. Mutta kun hallitsija päätti ryhtyä parantamaan maailmaa oman protestanttisen etiikkansa pohjalta, lopulta hän onkin polviasennossa: ei kiittämässä vaan anomassa. Ei Jumalalta, vaan Erdoganilta. Sovitusta haettaessa ei yhden pilkkarunoilijan oikeudet vaa-assa paina.
Vainion kirjoituksessa sananvapaus on lähinnä lehdistön vapautta päättää mistä puhutaan ja mistä ei. Mainittu kirjoitus päättyy toteamukseen, joka paremmin kuin mikään paljastaa media näkemyksen sananvapaudesta: "Jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä. Tiedotusvälineillä on vastuu niiden jakamiseen. Kaikkea ei tarvitse levittää."
Vaikka en usko osallistuneeni vihapuheisiin, tuon kaltainen näkemys mediasta suodattamassa sitä mistä saa ja ei saa puhua, saa kyllä vihaiseksi. Lehdistö mielestäni liioittelee roolinsa ja yliarvioi edustajiensa resurssit johtaa yhteiskunnallista keskustelua. Ja resurssivajaus on sekä fyysisiä että älyllisiä resursseja. Tähän ajatukseen voi hakea vauhtia katsomalla Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa, joka jo nyt on muuttanut yhteiskunnallisen keskustelun agendaa tavalla, johon median voimin ja resurssein ei olisi kyetty. Melkein naurattaa, kun Trump puhuu mediasta: "they are the most dishonest people in the world".
Vuorokauden vaihduttua nähdään tämän päivän lehdessä (TS) Sanomalehtien Liiton ilmoitus, jonka lopussa monenlaiset lehdistön järjestöt ilmoittavat toimivansa vastuullisen sanankäytön puolesta. Tuokin ilmoitus on epäloogisuudessaan merkillinen:
" ...
Toimittajien, tut-
kijoiden ja poliitikko-
jen vainoamista.
Toisten uhkailua,
henkistä väkivaltaa,
haistattelua.
Mikään näistä ei liity
millään tavalla sanan-
vapauteen.
..."
Jos kerran nämä asiat eivät millään tavalla liity sananvapauteen, niin miksi niillä täytetään ilmoitus, jonka tarkoituksena on juhlistaa "Kansainvälisen sananvapauden päivää".

torstai 31. maaliskuuta 2016
Pakolaislapsen oikeudet
Monikulttuuri saa päivä päivältä oudompia muotoja. Pertti Rönkän fb-seinällä kerrotaan esimerkiksi tänään, että Europol ilmoittaa yli 10 000 pakolaislapsen katoamisesta kahden viime vuoden aikana. Poliisi pelkää, että ainakin osa lapsista on päätynyt elinkauppiaiden uhreiksi ja seksiorjiksi.
Miten tällaiseen asiaan voi oikein suhtautua? Uutinen ei anna mitään vihjeitä siitä, missä ja millä tavalla nämä katoamiset oikein tapahtuvat. Luopuvatko vanhemmat lapsistaan vapaaehtoisesti maksua vastaan? Vai onko jossakin rikollisliiga, joka varastaa lapset?
Miten on mahdollista, että luotettavaksi ilmoittautunut mediamme ei koe tarvetta tämän ilmiön esille nostamiseen. Rönkön mukaan saksalainen media käsittelee asiaa, mutta omassa aamuisessa "lehtikatsauksessani" en huomannut vastaavia mainintoja suomalaisissa lehdissä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Uusi aika
Viikko sitten siirryin työelämän ulkopuolelle. Siirtyminen eläkkeelle tuli itsellenikin vähän yllättäen niin että paljoa en asiaa ollut ennakkoon miettinyt. Viimeisen parin vuoden aikana asia on toki aika ajoin käynyt mielessä. Mutta ehkä ainoa seuraus näistä mietteistä on ollut, että olen jossain määrin kartuttanut kirjahyllyäni teoksilla, joiden jo alun perin tiesin jäävän myöhemmin tutustuttavaksi.
Kuluneina päivinä olen yrittänyt jäsentää päiväni uuteen muottiin. Ainakin kaksi asiaa ovat kuvassa mukana: liikkuminen ja kirjalliset harrastukset. Liikkuminen on jäänyt viime vuosina liian vähälle ja sen virheen aion oikaista kevään myötä. Kirjallisiin harrastuksiin liittyy lukuharrastus. Tässä mielessä – kuten sanottu – olen parin viime vuoden aikana hankkinut kirjoja satunnaisesti ja sitä mukaa, kun olen kiinnostaviin teoksiin törmännyt.
Puhe törmäämisestä tässä yhteydessä on sikäli perusteltu, että jo useita vuosikymmeniä kaikenlaiset kirjakaupat ovat olleet retkikohteita, jonne menen vain näkemään, mitä kiinnostavaa on tarjolla. Useimmiten en tällöin ole etsimässä mitään tiettyä teosta tai yleensäkään tullut paikalle ostaakseni jotakin. Kysymys on enemmänkin virkistäytymisestä suunnilleen samassa mielessä kuin joku käy linturetkellä.
Aikanaan New Yorkissa käydessäni huomasin, että kirjakauppiaat olivat osanneet huomioida tällaisen retkeilyn liikeideoihinsa: myymälöihin oli rakennettu lukunurkkauksia, joissa saattoi paneutua kaupan oleviin hyödykkeisiin perinpohjaisemminkin.
Vaikka kirjakaupoissa kulkeekin ilman ostamistarkoitusta, heräteostokset ovat kuitenkin tavallisia. Viimeaikaisiin hankintoihin ovat sattuneet mm. Antony Beevorin toiseen maailmansotaa liittyvät suomennokset (tietääkseni kaikki), Markku Kuisman paljon kiitelty Venäjä ja Suomen talous, Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Useimmiten nämä herätteet perustuvat johonkin aiemmin näkemääni arvosteluun tai muuhun ennakkotietoon tai käsitykseen teoksesta, kirjailijasta tai joskus esimerkiksi kirjan aiheesta. Näin ollen kirjakaupassa tehty heräteostos tuskin koskaan on aivan satunnainen ja perustelematon.
Kuten näkyy kirjastoni kasvaa kovin historiapainotteisesti. Siitä ei kuitenkaan kannata tehdä sellaista johtopäätöstä, että tulevaisuus ei minua kiinnostaisi. Kyllä se kiinnostaa ja kiinnostaa paljon pitemmälläkin tähtäyksellä kuin oman (ja lyhyeksi jäävän) henkilökohtaisen tulevaisuuteni näkökulmasta.
Viime aikoina olen alkanut ostaa myös e-kirjoja, vaikka jotain kapinaa kirjan sähköistyminen aiheuttaa. On kyllä kätevää hankkia kirja omalla kännykällä tai tabletilla ja saada se heti käyttöönsä. Lukukokemuskin esimerkiksi tabletilla luettaessa on hyvä. Mutta e-kirjojen seurauksena perinteinen kirjakauppa-laitos rappeutuu. Kirjakaupathan ovat muuttumassa tilauskeskuksiksi, jotka kilpailevat lähinnä sillä, monenko päivän odotusajalla kirjan saa käsiinsä.
Palkkatyöstä vapautuva aika ja energia vaatii uudet uomat. Tämä blogi olkoon paikka, johon kerään omat näkökulmani ja kantani yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Yle kertoo presidentti Niinistön pitävän amerikkalaisen kollegansa Trumpin pakolaisrajoituksia länsimaisten arvojen vastaisina. Niinistö ei...
-
Katsoin äsken televisiosta Pressiklubin. Ohjelman päätteeksi Stiller kysyi keskustelijoilta, mitä he ajattelevat ensimmäiseksi keskiviikkona...